![]() |
Raitiovaunut Lahteen! |
Valtuustoaloite on alkuperäisessä muodossaan Saaran blogissa.
Aleksi Mäntylä, Pekka Komu, Saara Vauramo sekä 22 muuta valtuutettua pyytävät valtuustoa tutkimaan raitiovaunuliikenteen aloittamista Lahdessa. Valtuutettujen mielestä kiskoliikenteellä voitaisiin purkaa keskustan liikenteen ongelmakohtia. Kyseeseen voisi tulla useampi erilainen vaihtoehto, esimerkiksi monorail, pika- tai ilmaraitiovaunu tai sähkömagneetijuna
Valtuutetut pyytävät myös tutkittavaksi linjavaihtoehtoja, jotka yhdistävät keskusta-alueen tärkeät palvelulliset, logistiset ja kulttuuriset kiintopisteet toisiinsa. Näitä pisteitä ovat mm. rautatieasema, tori, urheilukeskus, satama, Sibeliustalo, pääkirjasto, kaupunginteatteri, Paavolan marketit ja TRIO. Tämä pystyttäisiin toteuttamaan esimerkiksi kahdeksikon muotoisella reitillä. Tästä olisi välitön hyöty keskusta-alueen asukkaille ja Lahteen tuleville turisteille.
Samalla olisi järkevää tutkia myös raideliikenteen laajentamismahdollisuuksia keskusta-alueen ulkopuolelle ja sen vaikutuksia hankkeen kustannustehokkuuteen (esim. keskussairaala, Messilä, Hollolan ja Nastolan kuntakeskukset). Rahoitusratkaisuja hankkeen toteuttamiseen olisivat mm. erilaisten hankerahojen, tukien ja yritysrahoituksen yhdistelmät. Tuleva matkakeskus voisi valtuutettujen mielestä toimia myös raitiovaunuliikenteen logistisena solmukohtana, josta matkustaja voi vaihtaa sujuvasti liikennevälineestä toiseen. Jos ajatusta raideliikenteen kehittämisestä viedään tarpeeksi pitkälle, voidaan koko keskusta-alueen maankäyttö suunnitella raideliikenteen tuomista mahdollisuuksista ja rajoitteista käsin, aloitteessa todetaan.
. Sydneyn Monorail-juna |
Esimerkkikaupunkeina hankkeelle voisi käyttää vaikka Saksan Freiburgia pikaraitiovaunuteineen tai Ruotsin Uppsalaa ilmaraitiovaunusuunnitelmineen. Freiburg on pinta-alaltaan nykyisen Lahden kokoinen ja Uppsala vuorostaan karkeasti Päijät-Hämeen kokoinen kaupunki. Freiburgissa on Lahteen nähden kaksinkertainen asukasluku, mutta Uppsalan asukasluku jää vähän alle Päijät-Hämeen asukasluvun. Esimerkkikaupunkeja voidaan vertailla Lahden/Päijät-Hämeen kanssa mm. maankäytön ja asukasluvun raitiovaunuliikenteelle asettamien reunaehtojen tarkastelussa sekä maankäytön kokonaisvaltaisessa optimoinnissa julkisen liikenteen näkökulmasta käsin.
Lahti tarvitsee kipeästi rohkeutta tehdä uudenlaista maankäytön ja liikkumisen politiikkaa. Raitioliikenteeseen perustuva keskusta-alueen liikenne olisi vahva näyttö siitä, että kaupunkimme on ympäristökaupungin statuksen arvoinen ja todellinen edelläkävijä Suomessa, valtuutetut toteavat.














